Bulaq

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nile City Towers Niilin varrella Bulaqissa.

Bulaq (arab. بولاق‎, Būlāq) on kaupunginosa Egyptin Kairossa. Aikanaan historiallisen Kairon ulkopuolella sijainnut Bulaq oli lähialueen tärkein satama. Myöhemmin se on sulautunut Kairon kaupunkialueeseen.

Sinan paššan moskeija.

Bulaq rakennettiin aikanaan historiallisen Kairon länsipuolelle sen muurien ulkopuolella. Kairon kaupungin kasvu on kuitenkin myöhemmin sulauttanut alueen laajempaan kaupunkialueeseen. Alue on hyvin tiheään rakennettua. Monet historialliset rakennukset on purettu uudisrakentamisen tieltä.[1]

Bulaqin joitakin säilyneitä historiallisia kohteita ovat esimerkiksi kaksi mamelukkien valtakauden aikaista moskeijaa, sekä osmanien kaudella rakennettu Sinan paššan moskeija.[2]

Näkymä kohti Bulaqia Geziran saarelta Robert Talbot Kellyn maalauksessa.

Bulaq sai alkuna Egyptin mamelukkisulttaanien valtakaudella. Bulaqista tuli Kairon pääasiallinen satama Niilillä.[1] Mamelukkien kauden jälkeen hallinneet |osmanit alkoivat suunnata Kairon kasvua Bulaqin suuntaan Kairon vanhankaupungin ulkopuolella.[2]

1800-luvulla hallinneen Muhammad Alin kaudella Bulaqiin perustettiin Egyptin ensimmäinen valtion omistama arabiankielinen kirjapaino. Se julkaisi myöhemmin suuren määrän arabiankielisiä ohjekirjoja, käsikirjoituksia ja sotilasasiakirjoja. Vuosisadan loppupuoliskolla se muutettiin kouluksi.[1] Tunnetuksi tullut Auguste Marietten perustama Egyptiläinen museo sai alkunsa Bulaqissa, josta se siirtyi Tahririn aukiolle vuonna 1902.[2]

  1. a b c Arthur Goldschmidt: Historical dictionary of Egypt, s. 90. (3. painos) Scarecrow Press, 2003. ISBN 0-8 108-4856-2 (englanniksi)
  2. a b c C.E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis and Ch. Pellat, Assisted by C. Dumont ja M. Paterson: Encyclopaedia of Islam, Volume IV (Iran-Kha), s. 425-444. BRILL, 1998. ISBN 9789004057456 (englanniksi)